Puhukaa toisillenne

”Ikinä missään ei ole näin paljon keskusteltu ja se tuntuu NIIN hyvältä!”

Näin totesi treenikaverini Facebookissa ryhmästämme tiiviin treeniviikonlopun jälkeen. Kaikki jotka ovat minun kanssani treenanneet tietävät, että meikäläisen treeneissä puhutaan paljon. Tämä johtuu siitä, että oman filosofiani mukaan tuloksellisesta koiratreenauksesta vähintään 80% tapahtuu ihan muualla kun koiraa treenatessa: kotielämässä siellä tavallisessa arjessa ja ennen kaikkea ohjaajan korvien välissä. Näitä molempia asioita edesauttaa suuresti se, että ympärillä on ryhmä jonka kanssa purkaa ja analysoida asiat perusteellisesti.

Minut vetää surulliseksi, jos treeneissä koira toisensa jälkeen vaan pukkaa autoista pihalle ja kenellekään ei ole edes selvää mitä harjoituksessa on tarkoitus koiralle – tai ohjaajalle – opettaa. Tai ainakaan minulle asia ei missään vaiheessa selviä. Jos sitä kysyy (”Mikä tämän treenin tarkoitus on, mitä on tarkoitus opettaa koiralle tai ohjaajalle juuri tässä harjoituksessa?”) on vastaus pääosin syvä hiljaisuus. Eihän me sellaisia ehditä miettiä. Mehän treenataan. Mitä siinä tyhmiä kyselet. Aloitetaan jo.

Vielä surullisemmaksi vetää se, kun viimeinen koira häipyy treeneistä ja saman tien häipyvät kaikki muutkin. Kaikilla kun on kiire. Takavalot vilahtaen häviää myös se ohjaaja jolle jäi treeneistä kysyttävää mutta joka ei ehtinyt kysyä. Ja se ohjaaja jolle jäi paha mieli kun koira ei toiminutkaan odotetusti ja jota asia vaivaa. Ja se ohjaaja joka ei tiedä miten tästä edetään eteenpäin. Ja se ohjaaja joka näki kaverin koirasta yhden tärkeän jutun mutta ei ehtinyt kertoa sitä koska kaikki lähtivät jo.

Treenien tärkein vaihe alkaa sen jälkeen kun viimeinen koira on viety autoon. Toisiksi tärkein vaihe on silloin kun yhtään koiraa ei vielä ole otettu autosta ulos.

Omissa treeniryhmissäni harjoitus alkaa siten, että istutaan alas. Jokainen käy vuorollaan läpi mitä treenistä haluaa, millaisia asioita haluaa koiran ja itsensä oppivan ja miten toivoo muiden ryhmäläisten asiassa auttavan. Jokainen ottaa itse vastuun treenistään ja sen suunnittelusta. Kokeneemmat tukevat aloittelevampia treenin suunnittelussa. Jokaisella on oikeus ja suorastaan velvollisuus puuttua jonkun esittämään hölmöltä kuulostavaan treeni-ideaan ja kyseenalaistaa se. Kaikkien koirien kouluttaminen on yhteinen asia ja intressi. Kaikkia kiinnostaa muukin kuin oma koira koska jokainen ymmärtää että myös muiden koirakoiden kautta voi itse kehittyä. On myös sallittua sanoa, että nyt en kyllä tiedä yhtään mitä meidän pitäisi treenata. Sitä varten on ympärillä ryhmä joka auttaa asian miettimisessä.

Viimeisen koiran poistuttua autoon tulee treenien tärkein vaihe. Rauhoitutaan ja istutaan rinkiin. Jokainen ohjaaja kertoo vuorollaan ajatuksensa omasta treenistään. Jokainen ryhmän jäsen kommentoi treeniä ja siitä saamiaan havaintoja. Kaikki kuuntelevat ja keskittyvät toisen harjoituksen purkamiseen. Jokainen saa oman vuoronsa, jokaisen treeni on yhtä tärkeä. Samalla jokainen ohjaaja oppii (ja joutuu) analysoimaan oman treeninsä ääneen, ottamaan palautetta vastaan muilta ryhmän jäseniltä ja myös antamaan sitä muille.

Ainoa vaatimus on se, että pitää olla rehellinen – itselleen ja muille.

Treenien jälkeen saa olla turhautunut, vihainen, masentunut ja pienen itkunkin tirautus on ihan sallittua. Parempi purkaa asiat paikan päällä kun yksin kotona miettimällä. Hyvä treeni päättyy siihen, että ohjaaja ymmärtää mitä treenissä on tapahtunut ja on analysoinut treenien onnistumisen oman ja koiransa oppimistavoitteen kannalta. Hyvässä treenissä ei välttämättä ole tapahtunut pelkkiä onnistumisia, mutta sen jälkeen ohjaaja kokee silti oppineensa, oivaltaneensa ja voimaantuneensa. Hyvän treenin jälkeen ohjaaja odottaa seuraavaa harjoitusta innolla. Huonostakin treenistä voidaan tehdä yhdessä hyvä sen jälkeen kun viimeinen koira on viety autoon.

”Tuo olisi kyllä tosi hyvä, mutta ei meidän treeniryhmässä onnistu”

Näin sitä usein kuulee. Että asia on tärkeä ja kyllä ymmärretään mutta kuulemma ei onnistu käytännössä toteuttaa. ”Ihmiset on kiireisiä ja jos kysyy jotain niin ei kukaan meidän ryhmässä kuitenkaan sano mitään”. Ilmapiiri jossa jokainen uskaltaa avata suunsa ei synny ryhmään itsestään. Se täytyy tehdä. Tällaisen ilmapiirin luomisessa on pari avaintekijää.

Ensimmäinen on se, että guruja ei ole eikä tule. Jos joku pitää itseään ryhmän gurun asemassa, on varmaa että avoin keskusteluilmapiiri ei tule onnistumaan. Ryhmissä on aina mukana kokeneempia ja aloittelevampia ihmisiä ja koiria. Avainajatus ryhmätoiminnalle on kuitenkin se, että kaikki ovat yhdessä yhtä nöyrästi oppimassa – kukin siellä omalla koulutustasollaan. Aloittelijan mielipiteet ovat aivan yhtä arvokkaita kun kokeneenkin. Ketään ei nöyryytetä tai mollata – jokainen voi avata suunsa ihan sellaisena kun on. Ketään ei kuitenkaan tarvitse myöskään hymistellä: jokaisella on velvollisuus kestää myös rehellistä itseensä tai koiraansa kohdistuvaa palautetta – sellaista joka osataan antaa sekä ihmistä että koiraa kunnioittaen.

Toisekseen treenien analysointi ja keskustelu on opeteltava asia. Aluksi se ei välttämättä onnistu ja esimerkiksi uudelta ryhmään tulijalta joutuu usein pumppaamaan kommentteja puoliväkisin esiin. Pikkuhiljaa ne kielenkannat siitä kuitenkin avautuvat. Avainhetki on se, kun koiranohjaaja ensimmäistä kertaa uskaltaa näyttää ryhmän edessä oman turhautumisensa, haavoittuvuutensa ja pettymyksensä. Jos ryhmä suhtautuu siihen rakentavasti, kunnioittavasti ja haluaa auttaa, on avoin ilmapiiri syntynyt.

Ryhmä on enemmän kuin yksilöiden summa. Hyvä koiratreeniryhmä mahdollistaa yksilön kehittymisen omien rajojensa yli – oli kyseessä sitten ihminen tai koira. Hyvässä koiratreeniryhmässä puhutaan, analysoidaan, itketään, nauretaan, joskus suututaankin – ja ennen kaikkea puhutaan yhdessä rehellisesti. Ja koulutetaan aina välillä niitä koiriakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

− 1 = 3